Innovaatioiden ja muutoksen johtaminen
Pöhinää, säkkituoleja, muutosvastaisuutta, toimistotila joka ei tunnista toimistoksi.. Nämä kliseisiksi muodostuneet innovaatioihin ja muutokseen liittyvät asiat oikeastaan tulivat minulle ensimmäisenä mieleen, kun ajattelin käsitteitä innovaatio ja muutos. Hyvin stereotyyppisiä ajatuksia, joiden tiedän muodostuneen median, populäärikulttuurin ja kavereiden omien kertomusten pohjalta. Luennon aikana käsitteet selkiytyivät huomattavasti, monipuolistuivat ja saivat näkemään käsitteiden positiiviset ja negatiiviset puolet sekä saivat huomaamaan, että eihän käsiteltävä aihe aivan vieras ole. Mutta mitä tarkoitetaan innovaatioiden ja muutoksen johtamisella? Innovaatiolla tarkoitetaan prosessia, jossa yritys luo uuden tuotteen/palvelun ja jolla jotenkin vaikutusta yrityksen toimintaan. Esimerkiksi elektroniikkayhtiö päättää luoda uuden elektroniikkalaitteen. Muutoksella taas tarkoitetaan siirtymää tilasta toiseen, esimerkiksi organisaatio päättää ottaa käyttöönsä uu